Sastamalan nuoret -sivusto tarjoaa monipuolista tietoa elämän eri vaiheisiin. Löydä tekemisen paikat ja harrastukset kotikunnastasi.


Ympäristö ja kuluttaminen

Hyvinvoiva ympäristö on yhteinen asia, joka kuuluu meille jokaiselle. Luonto ympäröi meitä ja elämme kiinteässä vuorovaikutuksessa sen kanssa. Jotta voimme nauttia luonnon antimista ja tarjoamista kokemuksista, on ympäristöstä pidettävä huolta. Siihen kuuluvat  jokaisen tekemät henkilökohtaiset valinnat sekä poliittinen päätöksenteko. Ympäristö alkaa kotiovelta. Monesti ei tule ajatelleeksi, että siisti ja turvallinen asuinalue vaikuttaa mielialaan ja viihtyvyyteen. Jokainen voi omalta osaltaan vaikuttaa siihen, miltä oma lähiympäristö näyttää. Roskien kerääminen, valintojen tekeminen esimerkiksi lähikaupassa, joukkoliikenteen ja pyöräilyn suosiminen ovat vain yhdenlaisia esimerkkejä niistä arkivalinnoista, joita jokainen voi osaltaan tehdä.

Ympäristöasiat eivät ole siis vain kierratystä eli jätteiden oikeaoppista lajittelua, vaikka sekin on tottakai erittäin tärkeää. Pitää tietää, mitkä jätteet ovat biojätettä, mikä purkki ja purnukka kuuluu lasijätteisiin ja mitä tarkoittaa ongelmajäte. Ne ovat nimensä mukaisesti mukaisesti suuri uhka ympäristölle ja ihmisten terveydelle ja niiden lajittelussa on noudatettava erityistä tarkkuutta ja huolehdittava, etteivät esimerkiksi vanhat lääkkeet, akut ja paristot päädy luontoon vaan ne käsitellään asianmukaisesti niille varatuissa keräyspisteissä. Ympäristöstä huolehtiminen on jokapäiväisiä pieniä tekoja, lainsäädäntöä ja oikeanlaisia valintoja.

Arjen valinnat

Meistä jokainen voi omilla arjen valinnoillaan vaikuttaa siihen, millaiseksi haluaisi maailman kehittyvän. Pienilläkin teoilla on vaikutusta, sillä kuluttajat ohjaavat markkinoita - meille myydään sitä, mitä haluamme ostaa. Valitsemalla eettisesti kestäviä ja ympäristöä säästäviä tuotteita olemme siis kaikki mukana tukemassa yhteisen maapallon asiaa. Myös omaa arkea ja kulutusta voi arvioida monelta kannalta: Kuinka paljon tällainen elämäntapa ja tehdyt valinnat kuormittavat ympäristöä? Kuinka voisin osaltani vähentää tuottamaani jätemäärää? Missä ostamani tuote on valmistettu ja ketkä sen ovat tehneet? Mitä lautasellani on? Etsimällä tietoa oppii kuluttamaan ympäristöä säästäen.

Entä liikkuminen paikasta toiseen; hyödynnänkö joukkoliikennettä tai pyörää, vai onko aina käytössä henkilöauto? Liikenne on ympäristön kannalta yksi merkittävistä kulutuksen osa-alueista. Liikenne kuluttaa luonnonvaroja ja energiaa, aiheuttaa melua ja heikentää ilmanlaatua sekä tuottaa jätteitä.

Pienilläkin teoilla on vaikutusta, sillä kuluttajat ohjaavat markkinoita - meille myydään sitä, mitä haluamme ostaa.

Kasvissyönti lisää suosiotaan ja se onkin oikein toteutettuna ympäristölle hyväksi. Kasvisruoan tuotantoon tarvitaan vähemmän energiaa kuin lihan. Lihantuotanto aiheuttaa myös runsaasti kasvihuonekaasupäästöjä. Vedenkulutusta kannattaa myös tarkkailla. Suomessa vedestä ei ole pulaa, mutta kuuman veden tuottaminen vaatii runsaasti energiaa. Arjen pienet valinnat voivat tuntua turhilta, mutta omalla esimerkillä voi saada muitakin mukaan. Pienillä teoilla on loppupeleissä suuri merkitys.

mielenterveyden sacramento ca viagra Rite tuki uusi reseptiä kuponki